Perustiedot

Nimi Camomilla SWE

VH-23169

Kasvattaja Simply the Best - ponies
Lempinimi Milla Omistaja Monitoimitalli Kultasalama
Sukupuoli Tamma Väri Rautias, lsi, oej & mtj sukat
Rotu New Forest Säkäkorkeus 135cm
Syntynyt 28.09.2006, vuotta Koulutus Ko: HeA Re: 100cm Me: 60cm
Painotus Yleispainotus Hoitaja Ellie / Hoitokirja
Ratsastettavuus:

Millan kaappi



Ratsastettaessa Milla on pirteä pakkaus, joka käyttäytyy asiallisesti lähes jokaisella selkään istuvalla ratsastajalla. Vaikka tammalla onkin eteenpäinpyrkimystä, se ei silti pyri ryöstämään. Ainoastaan monen päivän mittainen vapaa saa ponin varsin hankalaksi. Milla liikkuu hyvin eteenpäin, eikä jurraa kentän keskellä, mikäli ratsastajan avut olisivatkin hitusen epäselvät. Se taitaa koulukiemurat helppoon A:han asti, mikä tekee siitä varsinaisen opetusmestarin. Takaosakäännökset, sulkutaivutukset sekä laukkapohkeenväistöt kuuluvat tämän neidin liikevalikoimaan, eikä niitä tarvitse juuri etsiskellä. Milla hakeutuu mieluusti kuolaimelle ja on usein jo viiden minuutin reippaan ratsastuksen jälkeen mukavassa paketissa. Sen kaulassa on luonnollinen muoto, joka takaa myös takapään rentouden. Tamma ottaa helposti takasiaan alleen, eikä jää sipsuttamaan. Milla on hyvin tottunut rankempiinkin apuihin, eikä hermostu hieman kovemmasta kädestä. Silti ohjan käyttöä kannattaa hieman varoa, ettei tamma turru täysin suustaan. Kouluratsastuksessa lyhyet ja pyöreäpäiset kannukset ovat parhaat, eikä Milla todellakaan tarvitse pitkiä metalleja kylkiinsä. Usein jo pelkkä istunta riittää eteenpäin vieväksi ja toisaalta myös hidastavaksi avuksi. Laukannostoissa kannattaa keskittyä, sillä Milla lisää herkästi ravia, mikäli ratsastaja laukkapohkeiden ohessa nojaa liikaa eteenpäin. Molemmat laukat nousevat kivuttomasti jopa suoraan pysähdyksestä ja vaihtojakin tamma kykenee suorittamaan ihan muutaman askeleen välein. Esteillä Milla on kuuliainen, joskin aika jäykkä. Se ei oikein malta taipua, vaan menee helposti lapa edellä kulmaan. Taivutusharjoituksia saakin tehdä oikein toden teolla. Vaikka tamma hyppääkin metriä, se on kova tyttö kieltämään. Vieraan näköinen este saa Millan hyppäämään vaivattomasti sivuun. Ratsastajalta vaaditaankin tiettyä napakkuutta, kun estekorkeus nousee 70cm ylöspäin. Pukittelua tai pystyyn hyppimistä poni ei harrasta. Maastossa Milla liikkuu reippaasti niin yksin kuin ryhmässäkin. Se ei säiky juuri mitään - ei edes traktoreita. Tämän vuoksi hyvä tapa alkukäyntien suorittamiseen on kiertää pieni lenkki metsässä.
Talutettaessa Milla on varsinainen koira. Se seuraa kuuliaisesti ihmistä ja toisinaan täytyy hieman maiskutella, jotta tamma seuraisi hivenen reippaammin. Kiimojen aikaan Milla saattaa olla tavallista säikkyvämmän oloinen, mutta ei silti yleensä keksi minkään sortin typeryyksiä. Tamma pysyy nätisti narun päässä, vaikka hoitajan pitäisi esimerkiksi pestä sitä. Poni ei myöskään välitä, mikäli taluttajalla olisi myös toinen karvakorva mukanaan.
Hoidesttaessa Milla on oikea sydäntenmurskaaja. Se tekee kaikkensa, jotta hoitajalla olisi kivaa, mikä saakin monet ihmiset varsin huvittuneiksi. Tamma on kova tyttö hieromaan ylähuulellaan, mikä saakin toisinaan aikaan enemmän mustelmia, kuin iloa. Milla rakastaa rapsuttelua, eikä voi vastustaa kunnon raaputusta sään kohdalta. Tamma nauttii täysin siemauksin, eikä tee elettäkään häipyäkseen paikalta. Millan voi huoletta jättää karsinaan, vaikka ovi olisikin auki. Neiti ei nimittäin lähde mihinkään ilman lupaa!

Sukuselvitys
  i. Circle of Death   ii. Cold Touch of Warm Mind   iii. Mind Blast
  iie. Cinderella EBF
  ie. Circle Sophie   iei. Sunday Sam
  iee. Keenya' Kimberly
  e. Camilla SWE   ei. Gandalf SWE   eii. Gabriel SWE
  eie. Fine Feeling
  ee. Yellow Lemon   eei. Yellow's Submarine
  eee. Lemon III

Jälkeläiset

13.03.2007 o. O'Malley HEM VH-23933, i. Personality T

Hoito-ohjeet

Ruokinta
Aamu: 1 siivu heinää, 3dl kauraa, 3rkl kivennäisiä
Päivä: 1 siivu heinää
Ilta: 2 siivua heinää, 5dl kauraa, 1kg säilörehua

Liikutukset
Maanantai: Koulutreeni
Tiistai: Maastoon
Keskiviikko: Hoitajan valinta
Torstai: Vapaata
Perjantai: Koulutreeni
Lauantai: Hoitajan valinta
Sunnuntai: Vapaata

Valmennukset

06.04.2007 Kouluvalmennus, Ruthless, HeB (Kutsu)


Kilpailut

Näyttelyt
23.02.2008 NJ-näyttelyt, Evensans Ponies, nf-tammat, sijoitus -/- (Kutsu)

Esteratsastus
20.03.2007 ERJ-esteet, Kultasalama, 60-70cm, sijoitus 29/104 (Kutsu)
20.03.2007 ERJ-esteet, Kultasalama, 80-90cm, sijoitus 7/117 (Kutsu)
25.03.2007 ERJ-esteet, Rivendel, 70-80cm, sijoitus HYL. (Kutsu)
25.03.2007 ERJ-esteet, Rivendel, 90-100cm, sijoitus HYL. (Kutsu)
26.03.2007 ERJ-esteet, Cranberry Ponies, 80cm, sijoitus 26/45 (Kutsu)
26.03.2007 ERJ-esteet, Cranberry Ponies, 100cm, sijoitus 5/44 (Kutsu)
26.03.2007 ERJ-esteet, Perjantai, 100cm, sijoitus 18/30 (Kutsu)
28.03.2007 ERJ-esteet, Kingston, 80cm, sijoitus -/- (Kutsu)
28.03.2007 ERJ-esteet, Kingston, 100cm, sijoitus -/- (Kutsu)
28.03.2007 ERJ-esteet, Alwyn Ponies, 80cm, sijoitus 21/62 (Kutsu)
28.03.2007 ERJ-esteet, Alwyn Ponies, 90cm, sijoitus 37/111 (Kutsu)
29.03.2007 ERJ-esteet, Fiktio, 70-80cm, sijoitus HYL. (Kutsu)
29.03.2007 ERJ-esteet, Fiktio, 90-100cm, sijoitus 175/248 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Cranwell, 70cm, sijoitus 5/24 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Cranwell, 90cm, sijoitus 8/22 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, BR Team, 70cm, sijoitus 20/57 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, BR Team, 90cm, sijoitus 50/50 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Krånberg, 60-80cm, sijoitus 23/52 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Krånberg, 80-100cm, sijoitus 9/54 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Hemlighet, 80-90cm, sijoitus 4/22 (Kutsu)
30.03.2007 ERJ-esteet, Hemlighet, 100cm, sijoitus 9/22 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Spring Blossoms, 80-90cm, sijoitus 34/60 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Spring Blossoms, 100cm, sijoitus 64/65 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Championtalli, 80cm, sijoitus 69/100 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Championtalli, 100cm, sijoitus 81/100 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Ajankulku, 60-70cm, sijoitus -/- (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Ajankulku, 80-90cm, sijoitus -/- (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, BR Team, 70cm, sijoitus 27/66 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, BR Team, 90cm, sijoitus 9/70 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Hallon Ponies, 90cm, sijoitus 69/99 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Hallon Ponies, 100cm, sijoitus 118/129 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Season, 60-70cm, sijoitus 14/76 (Kutsu)
31.03.2007 ERJ-esteet, Season, 80-90cm, sijoitus 8/90 (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, Bewenshill, 70-80cm, sijoitus -/- (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, Bewenshill, 90-100cm, sijoitus -/- (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 80cm, sijoitus 1/16 (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 90cm, sijoitus 3/23 (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, FSRa, 70-90cm, sijoitus 49/68 (Kutsu)
01.04.2007 ERJ-esteet, FSRa, 90-100cm, sijoitus 21/82 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, FSRa, 70-90cm, sijoitus 37/73 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, FSRa, 90-100cm, sijoitus 53/80 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, BR Team, 70cm, sijoitus 40/64 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, BR Team, 90cm, sijoitus 13/67 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, NK, 70cm, sijoitus 29/41 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, NK, 100cm, sijoitus 19/45 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 80cm, sijoitus 13/16 (Kutsu)
02.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 90cm, sijoitus 23/25 (Kutsu)
03.04.2007 ERJ-esteet, Halifit Ponies, 80cm, sijoitus 24/51 (Kutsu)
03.04.2007 ERJ-esteet, Halifit Ponies, 100cm, sijoitus 32/75 (Kutsu)
03.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 80cm, sijoitus 20/22 (Kutsu)
03.04.2007 ERJ-esteet, Nerian, 90cm, sijoitus 28/31 (Kutsu)
04.04.2007 ERJ-esteet, Anio, 90cm, sijoitus -/- (Kutsu)
04.04.2007 ERJ-esteet, Anio, 100cm, sijoitus -/- (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Juuliantalli, 70-90cm, sijoitus 28/91 (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Juuliantalli, 100-110cm, sijoitus 90/91 (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Bailador, 80cm, sijoitus 15/18 (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Bailador, 100cm, sijoitus 6/22 (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Cradless Stable, 90cm, sijoitus 16/45 (Kutsu)
05.04.2007 ERJ-esteet, Cradless Stable, 100cm, sijoitus 8/45 (Kutsu)
07.04.2007 ERJ-esteet, AAR, 60-80cm, sijoitus 13/72 (Kutsu)
07.04.2007 ERJ-esteet, AAR, 90-100cm, sijoitus 82/89 (Kutsu)
08.04.2007 ERJ-esteet, Välähdys, 80-90cm, sijoitus 13/40 (Kutsu)
08.04.2007 ERJ-esteet, Välähdys, 90-100cm, sijoitus 6/40 (Kutsu)
08.04.2007 ERJ-esteet, Usvajärvi, 50-60cm, sijoitus -/- (Kutsu)
08.04.2007 ERJ-esteet, Usvajärvi, 70-100cm, sijoitus -/- (Kutsu)
10.04.2007 ERJ-esteet, Hiippailija, 80-90cm, sijoitus 50/60 (Kutsu)
10.04.2007 ERJ-esteet, Hiippailija, 90-100cm, sijoitus 16/60 (Kutsu)
15.04.2007 ERJ-esteet, Puomila, 80-90cm, sijoitus 31/52 (Kutsu)
15.04.2007 ERJ-esteet, Puomila, 100cm, sijoitus HYL. (Kutsu)
17.04.2007 ERJ-esteet, Cresendo, 70-80cm, sijoitus 28/66 (Kutsu)
17.04.2007 ERJ-esteet, Cresendo, 90-100cm, sijoitus 87/105 (Kutsu)
20.04.2007 ERJ-esteet, Team Weandra, 70-80cm, sijoitus 3/35 (Kutsu)
20.04.2007 ERJ-esteet, Team Weandra, 80-100cm, sijoitus 22/35 (Kutsu)
20.04.2007 ERJ-esteet, Riimulan Ratsutalli, 70cm, sijoitus 101/104 (Kutsu)
20.04.2007 ERJ-esteet, Riimulan Ratsutalli, 90cm, sijoitus 23/142 (Kutsu)
12.05.2007 ERJ-esteet, Puhallus, 90cm, sijoitus 121/207 (Kutsu)
12.05.2007 ERJ-esteet, Puhallus, 100cm, sijoitus HYL. (Kutsu)

Seurataso
08.08.2007 ERJ-esteet, YR, 60cm, sijoitus -/- (Kutsu)
08.08.2007 ERJ-esteet, YR, 80cm, sijoitus -/- (Kutsu)
08.08.2007 ERJ-esteet, YR, 90cm, sijoitus -/- (Kutsu)
08.08.2007 ERJ-esteet, YR, 100cm, sijoitus -/- (Kutsu)

Aluetaso
18.08.2007 ERJ-esteet, Dretteu Warmbloods, 80cm, sijoitus -/- (Kutsu)
20.08.2007 ERJ-esteet, Dretteu Warmbloods, 80cm, sijoitus -/- (Kutsu)
22.08.2007 ERJ-esteet, Dretteu Warmbloods, 80cm, sijoitus -/- (Kutsu)



Kouluratsastus
20.03.2007 KRJ-koulu, Hemlighet, HeB, sijoitus 5/22 (Kutsu)
20.03.2007 KRJ-koulu, Hemlighet, HeA, sijoitus 8/21 (Kutsu)
24.03.2007 KRJ-koulu, Brideyard, HeB, sijoitus 15/406 (Kutsu)
24.03.2007 KRJ-koulu, Brideyard, HeA, sijoitus 131/330 (Kutsu)
24.03.2007 KRJ-koulu, Sylvestris, HeB, sijoitus 52/54 (Kutsu)
24.03.2007 KRJ-koulu, Sylvestris, HeA, sijoitus HYL. (Kutsu)
25.03.2007 KRJ-koulu, Schecke Ponys, HeB, sijoitus 31/50 (Kutsu)
25.03.2007 KRJ-koulu, Schecke Ponys, HeA, sijoitus 46/49 (Kutsu)
26.03.2007 KRJ-koulu, Random HeB, sijoitus 18/60 (Kutsu)
26.03.2007 KRJ-koulu, Random HeA, sijoitus 34/69 (Kutsu)
27.03.2007 KRJ-koulu, Zener Arabians, HeC, sijoitus 30/48 (Kutsu)
27.03.2007 KRJ-koulu, Zener Arabians, HeB, sijoitus 44/67 (Kutsu)
29.03.2007 KRJ-koulu, BR Team, HeB, sijoitus 67/69 (Kutsu)
29.03.2007 KRJ-koulu, BR Team, KN Special, sijoitus 20/79 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Championtalli, HeB, sijoitus 56/100 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Championtalli, HeA, sijoitus 29/100 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, BR Team, HeB, sijoitus 29/83 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, BR Team, KN Special, sijoitus 25/93 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Meantime, HeB, sijoitus 34/40 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Meantime, HeA, sijoitus 2/40 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Alwyn Ponies, HeB, sijoitus 62/79 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, Alwyn Ponies, HeA, sijoitus 18/90 (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, HRS, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
30.03.2007 KRJ-koulu, HRS, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
31.03.2007 KRJ-koulu, Willow Ponies, HeB, sijoitus 15/21 (Kutsu)
31.03.2007 KRJ-koulu, Willow Ponies, HeA, sijoitus 15/19 (Kutsu)
31.01.2007 KRJ-koulu, NER, HeC, sijoitus -/- (Kutsu)
31.01.2007 KRJ-koulu, BR Team, HeB, sijoitus 17/79 (Kutsu)
31.01.2007 KRJ-koulu, BR Team, KN Special, sijoitus 26/92 (Kutsu)
02.04.2007 KRJ-koulu, Anio, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
02.04.2007 KRJ-koulu, Anio, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
03.04.2007 KRJ-koulu, Bailador, HeB, sijoitus 3/29 (Kutsu)
03.04.2007 KRJ-koulu, Bailador, HeA, sijoitus 2/31 (Kutsu)
05.04.2007 KRJ-koulu, Halifit Ponies, HeC, sijoitus 16/57 (Kutsu)
05.04.2007 KRJ-koulu, Halifit Ponies, HeA, sijoitus 53/70 (Kutsu)
05.04.2007 KRJ-koulu, Cradless Stable, HeB, sijoitus 46/50 (Kutsu)
05.04.2007 KRJ-koulu, Cradless Stable, HeA, sijoitus 26/50 (Kutsu)
07.04.2007 KRJ-koulu, Cradless Stable, HeB, sijoitus 19/50 (Kutsu)
07.04.2007 KRJ-koulu, Cradless Stable, HeA, sijoitus 36/50 (Kutsu)
08.04.2007 KRJ-koulu, Berbeque, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
10.04.2007 KRJ-koulu, VMR, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
10.04.2007 KRJ-koulu, VMR, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
15.04.2007 KRJ-koulu, Tornikello, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
15.04.2007 KRJ-koulu, Tornikello, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
15.04.2007 KRJ-koulu, Festina Lente, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
15.04.2007 KRJ-koulu, Festina Lente, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
18.04.2007 KRJ-koulu, Hopeakuu, HeB, sijoitus 32/85 (Kutsu)
18.04.2007 KRJ-koulu, Hopeakuu, KN Special, sijoitus 64/69 (Kutsu)
20.04.2007 KRJ-koulu, Festina Lente, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
20.04.2007 KRJ-koulu, Festina Lente, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
04.02.2008 KRJ-koulu, Brother and Sister, HeC, sijoitus -/- (Kutsu)
04.02.2008 KRJ-koulu, Brother and Sister, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
05.02.2008 KRJ-koulu, Mistdown, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
05.02.2008 KRJ-koulu, Mistdown, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
05.02.2008 KRJ-koulu, Hösten ’52, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
07.02.2008 KRJ-koulu, Csepp, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
07.02.2008 KRJ-koulu, Csepp, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
10.02.2008 KRJ-koulu, ROWDY, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
10.02.2008 KRJ-koulu, ROWDY, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
11.02.2008 KRJ-koulu, ROWDY, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
11.02.2008 KRJ-koulu, ROWDY, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)
14.02.2008 KRJ-koulu, Championtalli, HeB, sijoitus -/- (Kutsu)
14.02.2008 KRJ-koulu, Championtalli, HeA, sijoitus -/- (Kutsu)



Kenttäratsastus
25.03.2007 KERJ-kenttä, Moldóttur, he c / re 80 / me 70, sijoitus 11/22 (Kutsu)
31.03.2007 KERJ-kenttä, Riimulan Ratsutalli, he c / re 60 / me 50, sijoitus 18/32 (Kutsu)